torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 24 jouluaatto

Tänään on jouluaatto. Jippii Serafiina huuteli. Toisikohan joulupukki toivomani lahjat? Serafiina oli kutsunut jouluksi ystäviään kylään, koska kavereiden kanssa joulu on paljon hauskempaa.Kun jouluruoka oli syöty, kaikki availivat pakettejaan jännitystä puhkuen.







 Joulupukki on tuonut meille kaikille lahjoja Amalia kiljahteli innostuneena









Serafiina availi pakettejaan.Kyllä oli hienot uudet sukset Serafiina ajatteli silmät loistaen. Muistakin paketeistä löytyi aivan ihania tavaroita. Serafiinan mielestä tämä oli paras joulu sitten viime joulun.









Mitähän suuresta paketista löytyi? Tietysti kelkka, mitä Serafiina oli toivonut joulupukille kirjoittaessaan. Kyllä joulu on riemun aikaa Serafiina myhäili. Toivottavasti sataa lisää lunta, että pääsen kelkkailemaan.


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Melkein täyskuu

Viime yönä esiintyi hieno kuu. Nyt taitaa olla liian pilvistä, että kuuta ei näy.





Joulukalenteri luukku 23 oi joulupuu

Serafiina haki tänään joulukuusen sisälle ja koristeli sen kauniisti.






 Sain tänä vuonna oikein hienon kuusen koristeltavaksi. Vieläkö pitäisi laittaa lisää koristeita? Serafiina mietti


 





 Heh, heh, laitoin yhden paketin oksalle roikkumaan. Huomaakohan kukaan?




tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 22 tee työtäs laulellen

Tänään Serafiinalla oli joulusiivouspäivä. Hän otti harjan käteen ja vatiin vähän vettä. Serafiina järjesteli myös joulutavaroita paikoilleen.





 Lal lal laa, siivoominen sujuu, kun samalla laulelee
 





Kylläpä tuli puhdasta. Nyt voin ruveta joulunviettoon Serafiina myhäili

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 21 rekiretki

Serafiina ja Pikku Nalle pääsivät tänään reen kyytiin. Polle laitettiin vetämään kulkupeliä. Meno oli aika hurjaa.




Juokse Polle, juokse!





Saanko minäkin ohjastaa Pollea? kysyi Pikku Nalle

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 20 suksilla

Tänään Serafiina lähti Pollen kanssa retkelle. Hän otti sukset mukaan, mutta ei sauvoja. Mitähän Serafiinalla oli mielessä?





Mitenköhän tämä onnistuu? Täytyy varmaan pitää lujaa kiinni








Pruut Polle! Pysähdytään tähän

lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 19 lumiukko

Nyt kun lunta oli satanut Serafiina, Amelia ja Pikku Nalle päättivät tehdä lumiukon.





 Vielä nenä paikoilleen niin se on valmis Amelia tokaisi






Lumiukosta tuli todella hieno Pikku Nalle sanoi

perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 18 Hui mikä vauhti!

Vihdoinkin satoi lunta. Serafiina lähti potkukelkalla laskemaan mäkeä. Kelkkaillessaan hän törmäsi pieneen ystäväänsä.








 Lisää vauhtia Serafiina! huusi Pikku Nalle kelkan kyydistä





Jaksatko varmasti antaa vauhtia Pikku Nalle?

torstai 17. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 17 valoa pimeyteen

Serafiina ja Amelia kävivät tänään sytyttelemässä lyhtyjä pimeyttä valaisemaan.




Varovasti Amelia, ettei kärsäsi pala varoitti Serafiina






Onpa kynttilä hieno Amalia ihaili



keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 16 Laulamassa

Serafiina kävi tänään laulamassa kauneimpia joululauluja kirkossa. Myös Otso ja Amelia olivat mukana.







Kauneimmat joululaulut kuuluvat joulun perinteisiin Amelia laulelee



 


Kyllä on mukavaa yhdessä laulaminen toteavat kaverukset yhteen ääneen

Joulua leipomassa

Eilen tein jo toisen satsin joulutorttuja. Ensimmäiset oli ihmeellisesti kadonneet. Tein sekä voitaikinasta sekä torttutaikinasta. Täytteenä käytin perinteisesti luumumarmeladia. Pakastimessa odottaaa vielä muutama taikina leipomista. Varmaan jo viikonlopun jälkeen joudun tekemään uuden satsin. Sunnuntaina näet on tulossa vieraita tupa täyteen.








Herkullisia vai mitä?

tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 15 Kuka tuli vastaan eteisessä?

Serafiina kuuli kolinaa eteisestä. Mitähän siellä tapahtuu? Uskallankohan mennä katsomaan? tuumaili kettu-neiti.





Oho, sehän joulupukki ja Petteri Punakuono! Mitäs täällä teette? Eihän vielä ole jouluaatto, sanoi Serafiina. Unohdin lahjasäkkini tuonne olohuoneen nurkkaan vastasi joulupukki. Tulin noutamaan sen, että lapset saavat lahjansa aattona.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 14 lahjasäkki

Serafiina löysi tänään suuren punaisen säkin talon nurkasta. Mikähän säkki tämä on? Serafiina ihmetteli suureen ääneen.




Onpa iso säkki, aika pehmoinen on sisältö. Onkohan se minulle?







Mitähän se sisältää? Ja kuka on jättänyt säkkinsä tähän nurkkaan?

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 13 Lucia neito

Serafiina oli valittu metsän Lucia neidoksi tänä vuonna. Serafiina pukeutui valkoiseen ja asetti kynttiläkruunun päähänsä.






 Olenpas minä kaunis Lucia neito ihasteli Serafiina itseään peilistä




  


 Nyt olen valmis lähtemään juhliin







 


Piparkakkuja

Tänään tein toisen satsin pipareita. Tämä taikina oli parempi, edellisellä kerralla taikinassa oli liian vähän jauhoja. Hermothan siinä meinasi mennä. Mutta nyt piparitaikina oli helppo ja nopea leipoa.






Lintumuotti on lempimuottini. Lisäksi tein joulupukkeja, possuja, kissoja jne...

lauantai 12. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 12 joulutonttuko?

Serafiina oli tänään kävelyllä metsässä. Siellä hän tapasi tontun.




Hei! Oletko sinä joulutonttu? En suinkaan, olen saunatonttu Sipi. Joulutontut ovat serkkujani. Mitä sinä teet sitten täällä metsässä? kysyi Serafiina. Katselen jouluksi saunaan sammalta ja varpuja saunan koristelemiseksi vastasi Sipi







 Kotialbumiin tuli taas otettua hieno kuva Serafiina myhäili



perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 11 jouluvaloilua



Otso tuli tänään auttamaan Serafiinaa jouluvalojen laitossa. Soppahan siitä syntyi.







Apuva Serafiina! Pääni jäi kiinni tähän purkkiin kiljui Otso. Ei hätää autan sinut pois sanoi Serafiina




Huh, onneksi pääni irtosi, Otso sanoi huojentuneena

torstai 10. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 10 lahjoja, lahjoja

Serafiina oli tänään paketointipuuhissa. Aika monta pakettia tuli tehtyä.






Olikohan tässä kaikki? Täytyy laskea yksi, kaksi, kolme....






Kyllä joulupukille on paljon kannettavaa. Jaksavatkohan porot  viedä koko kuorman perille?

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 9 pipareita

Tänäänkään ei satanut lunta, lasketteleminen ei  siis onnistunut vieläkään. Voihan pumpernikkeli, tuumi Serafiina. Mitähän minä tekisin? Onneksi Serafiina oli tehnyt piparkakkutaikinan valmiiksi odottamaan hyvää leipomispäivää. Tänään oli siis se hyvä päivä leipoa pipareita.





Pipareiden leipominen on hauskaa ja ne ovat niin hyviä



 



Tulipas hienoja piparkakkuja, sanoi Serafiina ihaillen kättensä jälkeä

tiistai 8. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 8 joulukuusta etsimässä

Tänään oli hyvä päivä lähteä Serafiinan etsimään joulukuusta. Aurinko paistoi hieman ja maa oli kuiva. Lunta ei ollut kuin pieninä laikkuina maassa. Serafiina löysi ainakin muutaman hyvän vaihtoehdon joulukuuseksi.






Tässä voisi olla minun joulukuuseni pohti Serafiina










Tässäkin olisi hyvä joulukuusi






Laitetaan nauha merkiksi tähän kuuseen, että löydän sen sitten jouluaattona

maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 7 pikkujoulut

Tänään oli pikkujoulut. Serafiina oli kutsunut paljon vieraita. Tässä Otso ja Amelia possu seurustelevat Serafiinan kanssa.




Otson tonttulakki on aivan vinossa, nauraa Serafiina. Kohta se tippuu kikattaa Amelia


 



Lauletaan vielä lisää joululauluja ja juodaan kuumaa mehua

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Postitteluun valmiit







Nyt on joulukortit kirjoitettu ja valmiita lähetettäväksi

Joulukalenteri luukku 6 itsenäisyyspäiväjuhla

Serafiina oli kutsunut ystäviään itsenäisyyspäivän viettoon. Otson lisäksi oli kutsuttu Pupu ja Pikku Nalle. Ennen juhlia oli askarreltu yhdessä Suomen liput, joita oli mukava heilutella juhlimisen lomassa.




Oho, Pikku Nalle on aivan lippujen peitossa, ethän vain sotkeudu naruun?






Poseerauskuva kotialbumiin 



Hyvää itsenäisyyspäivää

toivoopi marsku

lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulupukki, joulupukki...




Tampereen kirpputorilla tuli vastaan joulupukki. Joulupukki maksoi peräti 4 €. Pitihän se ostaa ja laittaa ulos roikkumaan. Vähän on kitchiä, mutta olkoon niin.  Laitoin sen roikkumaan aitan seinustalle. Kiivetköön siinä jouluun asti, jos ei tuuli ja myrskyt vie.

Joulukalenteri luukku 5 askartelua

Taas oli ollut pilvinen päivä ja lunta ei ollut vieläkään lasketteluun. Serafiina ja Otso askartelivat tänään joulukoristeita päivän piristämiseksi ja taas naurua riitti.





Katso mikä tonttujoukko sanoi Serafiina Otsolle

perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 4 riisipuurolla

Kun Serafiina heräsi aamulla, hän lähti ystävänsä Otson luo. Otso oli mukava nalle, joka asui vintin rappusissa. Ystävien oli tarkoitus lähteä ulos laskemaan mäkeä. Mutta voi, räntää satoi ja lumi suli.  Ulkona ei ollut mukava olla, joten mäen laskemisen sijaan Serafiina ja Otso päättivät yhdessä tehdä riisipuuroa. He laittoivat kattilan tulelle ja alkoivat valmistaa puuroa.



Milloinkohan riisipuuro on valmista? Minulla on jo kauhea nälkä






Nam, onpas puuro hyvää

torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 3 joulukortit

Tänään Serafiina päätti askarrella joulukortteja. Hän haki liiman, sakset, kynät ja paperit piirongin laatikosta ja istahti lattialle suunnittelemaan kortteja. Kuinka monta korttia oikein tekisin, mietti Serafiina.


 



Kylläpäs joulukorttien teko on hauskaa, olen aivan liimassa

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulutaulu

Tänään laitoin taas viimevuotiseen tapaan seinälle maton. Juu niin tein. Kiinnitin ovimaton  pyykkipojilla kiinni seinävaatteen kannattimeen ja hyvin on pysynyt seinällä. Matto oli liian kaunis lattialle ja ajattelin kokeilla miltä se näyttäisi seinällä. Hyvältähän se näytti ja niin joulu sai yhden uuden perinteen.






Joulukalenteri luukku 2 kirje ja tontut

Kun kirje joulupukille oli valmis, päätti Serafiina viedä sen tonttujen vietäväksi. Serafiina hyppäsi Pollen selkään ja lähti viemään kirjettä metsän laitamille ison puun juurelle. Sieltä tontut hakisivat sen ja niin joulupukki saisi tietää, mitä Serafiina haluaa joululahjaksi tänä vuonna. 







Pruut Polle! hihkaisi Serafiina, tuo taitaa olla oikea puu

 


 



Serafiinan lähdettyä puulta, ei kulu montaa minuuttia kun tonttutyttö jo ilmestyy metsän siimeksestä hakemaan tuota tärkeätä kirjettä